Mun on ihan pakko jakaa teidän kanssanne meidän erittäin antoisa treenikokemus, jossa meillä koiran kanssa vaihtuivat osat täysin..

Sain sunnuntaina mahtavan idean lähteä metsään heittelemään koiralle dameja ja oikean tunnelman luomiseksi pistin fasaaninsiivet damien ympärille. Meidän edellisistä damitreeneistä on luvattoman pitkä aika ja tämänkin kerran tarkoituksena oli vain kokeilla koiran taipumuksia ja sitä, että onko sillä jäänyt MITÄÄN päähän meidän noutotreeneistä.
Päästiin metsään ja löydettiin hyvä polku, jota lähdettiin etenemään. Koira oikea-oppisesti noutajataluttimessa oli ihan onnessaan päästessään metsään. Otin damin käteeni ja näytin sitä koiralle, tipautin sen maahan. Edettiin vähän pidemmälle ja löysin hyvän lähetyspaikan, koira sivulle, talutin löysälle, kontakti koiraan ja damin heitto. Koira selvästi innostui tästä, joten ohjaus ja käsky. Koira lähtee hakemaan damia, ei löydä, mutta ohjaajan suureksi hämmästykseksi kuitenkin käyttää nenäänsä ja hetken päästä LÖYTÄÄ damin. Palautus näytti alkuun tosi hyvältä, koiralla dami hienosti suussa ja koira tulossa ohjaajan luokse. Ohjaaja ehtii jo ajatella, että tämähän menee hyvin. Kunnes koira tajuaa olevansa vapaana, pudottaa damin puoleenväliin matkaa, heittäytyy vauhdista maahan ja alkaa syömään sammalta. Siis SAMMALTA. Ensin epäuskoinen katse koiraan, jonka jälkeen meinaan alkaa nauraa ääneen. Kuitenkin hillitsin itseni, koira pillillä luokse, siitä sivulle ja hihnaan. Ei nimittäin lähtenyt enää uudestaan etsimään damia, joten turhaan en halunnut pistää sitä tekemään tuloksetonta hakua.

Poimin sen puoliksi palautetun damin, jonka jälkeen aloin etsimään sitä muistiin jätettyä. Ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä, eikä mun supernuuskuni suostunut auttamaan mua tässä. Lopulta dami jäi metsään, kun en sitä löytänyt ja hyttyset alkoivat parveilla meidän ympärillä ärsyttävän innokkaasti. Seuraavana päivänä tosin kävimme damia vielä etsimässä ja se löytyi kun löytyikin sieltä. Tosin sen löysi ohjaaja, ei koira.