... Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.

Kyyneleitä, verta, hikee. Loppuun asti vetämistä, vannomista Herran nimeen.
Voitontahdon näät silmistä. Tää on niille jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä.

Ollaan oltu koiran kanssa taas luvattoman laiskoja kaikessa. Omaksi heikoksi puolustukseksi voin sanoa, että normaalikoulun lisäksi aikaa menee myös toisessa koulussa - nimittäin autosellaisessa. Kaksi kertaa viikkoon teoriaa ja ajotunnit (ensimmäinen viikon päästä, iso iiks!) päälle, niin saa taas suunnitella aikataulutuksensa uusiksi.

Ainoa, mitä ollaan jaksettu tehdä on koiratanssiin liittyvien temppujen hiominen, wohoo! Tunnen itseni surkeaksi..
Temppuilukaan ei ole oikein aina sujunut, vaikka se onkin Siirin mielestä sata kertaa kivempaa kuin joku toko. Siinä ei tarvitse ottaa niin vakavasti ja ohjaajakaan ei ole siinä niin seipäänniellyt ja totinen. 

Kyllä mä junamatkoilla suoritin mielikuvaharjoitteluna ruututreenit. Seuraava askel onkin sitten taas isompi, eli siirtää ne mielikuvista käytäntöön. On niin kovin hankalaa ottaa neljä merkkiä, namialustaksi kelpaava juttu, namit ja koira mukaan ja kävellä 200m läheiselle parkkipaikalle ja vetää treenit. Eikö kuulosta erittäin haastavalta tehtävältä? No ei mustakaan, mutta silti sitä ei vaan saa aikaiseksi. Saisinkohan aivot taas ohjelmoitua tästä syysjumituksesta vaikka treenaa koiraa-asentoon. Epäilen. Mutta ainahan voi yrittää..

Viikonloppu meni aika tehokkaasti kasvattajan peruskurssilla, jonne suuntasimme Hennin kanssa. Siihen tuo otsikkokin vähän niinkuin liittyy. Viikonlopun aikana tuli tajuton määrä uutta (ja jotain vanhaakin) asiaa ja kaikkea ei millään pysty pieni ihminen sisäistämään. Mutta kaikesta huolimatta taisinpa mä kuitenkin jotain oppiakkin (tai sitten mun kannattaa alkaa tosissaan lottoamaan), koska pääsin läpi kurssista! Ja ihan ok pisteilläkin. ;) Myöskin Henni sai kotiinviemisiksi kurssilta todistuksen hyväksytysti suoritetusta kurssista, ollaan me aika voittajia! Ja opin myös sen, että jos käsketään/pyydetään/kehoitetaan oikeasti tutustumaan kurssimateriaaliin ennen kurssille tuloa, niin se kannattaa ottaa ihan tosissaan. Lauantaina tuli kyllä pieni (tai ehkä aika iso) paniikki tulla kun tajusi, että ei oikeasti osaa materiaalia kauhean hyvin ja seuraavana päivänä on koe - ja kysymykset suoraan siitä kirjasesta.. 
Ja perfektionistia jäi ihan oikeasti kaivelemaan pari väärää ja tyhmää vastausta kokeessa. Pääasiahan on, että ei joutunut uusimaan, mutta silti ne pari huolimattomasti sutaistua rastia kokeessa... >:(

Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin innostuttiin niin paljon kurssista, että päätimme yhteistuumin Hennin kanssa syventää koiratietoutta lisää ja suuntaamme ensi vuoden puolella kasvattajan jatkokurssille! Sitä odottelessa.