Näin joulun alla sitä kaipaa erityisen paljon niitä edesmenneitä lemmikkejä joille on joutunut jättämään hyvästit.
Mira, koira jolla on ihan erityinen paikka sydämessäni. Periaatteessa ensimmäinen koirani, ja myös se joka on vaunujeni vierellä vahtinut uskollisena.
Rocky, ensimmäinen kanini ja myös se paras ja rakkain.
Lumikki, en sano muuta kuin, että olen kiitollinen, kun sain tutustua tähän persoonaan.
Saku, kovin montaa vuotta ei keretty tutustumaan, mutta siinä ajassa onnistui kyllä lunastamaan paikkansa elämässäni.

♥

Kyynel silmässä nyt mietin näitä kaikkia, mielessä on ne ensihetket ja myös sitten ne viimeiset sanat ja rapsutukset, se viimeinen katse ja pilke silmäkulmassa. Ikävä on edelleen ihan tajuton, mutta sen kanssa on ihmekyllä oppinut kuitenkin elämään.

Jouluaattona syttyy ihan varmasti kynttilä jokaiselle ja lämpimin ajatuksin muistellaan.

Loppuun vielä (omakirjoittamani) runo:

Suru täyttää elämäni nyt,
rakkaalleni hyvästit jättänyt.
Jotain tärkeää pois antanut,
sitä sydämessäni kannan nyt.

Kun kivut käyvät liian suuriksi,
rakkaus mitataan todellisuudessa.
"Anna minun mennä",
pyytää katseella hän.
"Enkelini, lennä".
"Päästän sinut pois,
jottei sulla kipuja ois"

Nyt kun olet mennyt,
mitä minulle jää?
Muistot kauniit,
sekä ikävä tää.

Ajan kanssa tajuan vielä,
että Sinua juuri, tarvittiin siellä.
Koiraenkelinä taivaalla lennä,
rakkaani, mä tiedän,
oli Sinun pakko mennä.