Eicca on nyt asustellut meillä parisen viikkoa ja täytyy sanoa, että aika on mennyt suht nopsaa. Poitsu on kasvanut korkeutta jonkin verran ja eilen tuli 2kk ikää täyteen, kuukausisynttärin kunniaksi Siiri ja Eicca saivat siankorvat. Siinä missä Siiri syö siankorvan pienessä hetkessä, riittää samankokoisessa korvassa Eicalle tekemistä hyväksi aikaa.

Siirin kanssa ei olla ehditty tehdä juurikaan mitään tokon parissa. Välillä jotain pientä ja tuntuu, että silloinkin Siirin asenne on evvk. Jos vaikka jätettäisiin tokojutut hetkeksi ja jos vaikka päästäisiin vihdoin ja viimein tutustumaan siihen mejään.. Meidänhän oli tarkoitus mennä KHN:n järjestämälle tokokurssille, mutta oman innostuksen ja ajan puutteen vuoksi peruin ilmoittautumisemme. Jos vaikka sitten taas keväällä pääsisi :)

Eican kanssa nyt ei vielä voi puhua tokoilusta, mutta ollaan harjoiteltu jo istumista ja maahanmenoa. Poitsu on erittäin ahne ja sitä on todella helppo kouluttaa ruuan avulla. Välillä meinaa mennä sormetkin namien mukana pieneen suuhun kun liikaa innostutaan.. Parasta namia E'n mielestä on kuivattu ankka tai kana, varmaan kiipeäisi puuhunkin, kunhan vaan saa herkkunamia.
Istumisen E tajusi hirmu nopeasti. Maahanmeno oli aluksi vähän hankala, mutta nyt jo käsiohjauksella menee hienosti maahankin.

Siiri on ottanut pennun kyllä ihan mielettömän hienosti vastaan. Välillä Siirin ilmeestä kuitenkin näkee, että nyt ahdistaa. Esim. jos pentu tulee liian lähelle, niin S katsoo sellaisella ilmeellä "Onks ton pakko tulla noin lähelle..".
Vielä ei ole mitään suurempia konflikteja tullut koirien välille, mitä nyt S puolustaa välillä luutaan/ruokaansa/herkkupaloja, mikä nyt tietysti on ihan normaalia. Siirin mielestä on myös erittäin mukavaa härnätä pentua. Siiri ottaa lelun/kepin suuhunsa ja odottaa, että E lähtee hamuamaan tavaraa. Siiri tekee äkkikäännöksiä ja pentu on ihan hoomoilasena. Jos Eiccaa ei kiinnosta, S menee maahan ja kun Eicca tajuaa tilanteensa tulleen ja lähtee taas Siiriä kohti niin S nousee salamannopeasti ja äkkikäännöksillä estää pentua saamasta suussaan olevaa tavaraa. Tätä Siiri jaksaisi vaikka kuinka kauan. :)

Tässä nyt niitä kauan sitten luvattuja kuvia:

 

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Joku tietää olevansa kaunis..:
Photobucket

Tässä mulla oli visiona, että Eicca istuu Siirin edessä söpösti. Lopputulos oli tämä..:
Photobucket