On pakko taas kirjotella tännekkin, taitaa taas mennä Siirin ylistykseksi koko kirjoitus, mutta sen se todentotta on ansainnutkin!

Lähdettiin tänään Siirin ja äitini kanssa tutkimaan lähimetsien mustikkatilannetta. Siiri pääsi ensin juoksemaan pellolla vapaana, jonka jälkeen lyhyt hihnaosuus ja kun menimme yhteen metsään, päästin Siirin vapaaksi. Kokoajan oli kyllä sellainen olo, että kohta se näkee jotain ja lähtee menemään. Päätin taas vain luottaa koiraan ja täytyy sanoa - se kannatti!
Ensin S oli innoissaan kun pääsi vapaaksi "uudessa" paikassa ja säntäili sinne tänne. Tuli kuitenkin aina hyvin luokse kutsusta. Mitä syvemmälle metsään pääsimme, sitä luottavaisemmaksi tulin Siirin suhteen. Se pysyi kokoajan lähellä ja tuli aina kahtasataa luokseni kun kutsuin sitä. :) Ja aina se tottakai sai siitä palkan ja taas pääsi juoksemaan vapaana.

Eräs tilanne meinasi romuttaa tuon suuren luottamuksen Siiriin..
Olin kääntynyt niin, että en huomannut, että polulla (tai no "tiellä") kulki toinen koirakko. Äitini huusi mulle, että tuolla on toinen koira. No, S oli huomannut tämän toisen koiran ja pinkoikin jo täyttä häkää sen luokse. Ensimmäinen ajatus oli, että no voi hemmetti..
Toisen koiran taluttaja pysähtyi ja S jäi vähän matkan päähän koirakosta. Päätin heti, että en lähde ainakaan kävelemään Siirin luokse, seurauksena olisi ollut muuten se, että S olisi edennyt koiran luokse.
Kutsuin Siiriä luokseni. Ei reaktiota. Lähdin juoksemaan toiseen suuntaan. Ei reaktiota. Olin jo luovuttamassa ja menossa hakemaan Siiriä pois, kun se nousi makuulta, kääntyi ja lähti pinkomaan toiseen suuntaan (sinne missä äitini oli)!! Huusin äitille, että ottaa Siirin kiinni, mutta ennen kuin äiti ehti tehdä elettäkään ottaakseen koiran kiinni, tuli se jo sataa mun luokse, istui kauniisti eteeni ja jäi odottamaan palkkiota tästä hienosta esityksestä. Olin hetken, että mitä tapahtui?! Minunko koirani juuri tuli ihan oma-aloitteisesti toisen koiran luota minun luokse? No, Siiri sai tietysti extrasuperpalkkauksen ja allekirjoittaneen naaman korviin asti ylettyvään hymyyn!

Loppuajan Siiri olikin niin poikki, että tyytyi joko makoilemaan maassa nätisti tai rauhassa tutkailemaan ympäristöä. Pysyi kokoajan tositosi lähellä.
Siiri halusi myös kokeilla extreme kalliokiipeilyä kun meni (melkeen) pystysuoraa kalliota ylös. Hetken jo näytti, että putoaa alas, mutta hienosti pääsi ylös asti. Huomautuksena, meni siis ihan oma-aloitteisesti, en käskenyt sitä kiipeämään sitä. Itsekkin vähän pelästyin kun näin mitä neiti teki, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Myöhemmin kiivettiin samaisen kallion päälle molemmat, tosin vähän turvallisempia reittejä käyttäen. :)
Opetin Siiriä myös syömään mustikoita suoraan pensaasta. Vähän se vaati harjoittelua, mutta ihan hyvin jo sujui ;) Siiri oli ihan innoissaan mustikoista, taisi viedä hyvin janon. Siiri on nyt sitten marjastajan painajainen kun syö puskat tyhjiksi mustikoista..

Me lähdimme Siirin kanssa edeltä kotiin, äitini jäädessä poimimaan mustikoita, ja suuntasimmekin suoraan lammelle, joka on pihassamme. Siiri pääsi juomaan ja päästin sen vapaaksi, niin se innostui menemään vähän syvemmällekkin. Ei ihan uimaan asti, mutta aika pitkälle kuitenkin, edistystä. :) Siiri näytti nauttivan kun sai kahlailla ja vaan oleskella viileässä vedessä.

Päätin käyttää tilaisuuden hyväksi. Siiri oli tosi väsynyt, joten oli hyvä hetki ottaa paikallamakuu. Matkaa tuli taas 5 normaalia pidempää askelta. Siiri pysyi hyvin, eikä mitään merkkejä rauhattomuudesta. Tai no käänteli se vähän päätään välillä kun kuuli ääniä, sellainen se aina paikkamakuussa on. Katso-käskyllä sain sen aika hyvin taas katsekontaktiin. Aika loppupeleissä oli 2min 30s, eli pisin aika ikinä meillä ja kuinka hyvin se menikään! Ei voi muuta sanoa kuin, WAU.
Palkkasin Siirin tälläkertaa pelkillä kehuilla, tai no, SUPERkehuilla ;)

Sitten koira sisälle ja annoin sille vähän extraruokaa kun se oli juossut niin paljon ja sekaan vähän raejuustoa, pitäähän sitä noin hienoa tyttöä hemmotellakkin välillä.
Lähdin itse vielä metsään takaisin mustikoita poimimaan. Yleensä mulla ei riitä kärsivällisyys, poimin vähän aikaa ja sitten syön marjat kiposta ja tekee mieli heittää kippo jorpakkoon. Tänään saaliksi sain kuitenkin puoli litraa mustikoita, aika hyvin multa. Kotiin päästyäni oli pakko käydä uimassa, kun tuli niin kuuma. Vesi tuntui tosi kylmälle, mutta sen takia se juuri tuntuikin niin mahtavalle :) Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Olen niiiin pirun ylpeä tuosta koirasta!